Nyt panostetaan omaan kuntoon

Koronavirus on pysäyttänyt käytännössä kaiken kilpaurheilun koko maailmassa. Tilanne on täysin poikkeuksellinen, koskaan aikaisemmin ei maailmassa ole koettu vastaavaa.

Muistan vielä terroristien hyökkäyksen Munchenin olympialaisiin, silloin terroristit surmasivat 10 Israelilaista urheilijaa, siitä huolimatta kisoja jatkettiin.

Moskovan olympialaiset 1980 ja Los Angelesin kisan 1984 olivat ns. boikottikisat, mutta eipä sitä juuri kukaan muista jälkikäteen. NHL:ssä oli työsulku kaudella 2004-2005, mutta silloin Suomessa vain nautittiin siitä, kun tähdet pelasivat kotikatsomoille.

Nyt lähes kaikki urheilutapahtumat on peruttu ympäri maailmaa kesäkuun alkuun saakka.

Kiinassa viruksen leviäminen on saatu jo pysäytettyä, siihen meni kolme kuukautta. Jos Euroopassa ja Amerikassa pystytään samaan, niin silloin yhteiskunta voisi palata normaaliin päiväjärjestykseen kesäkuussa, sen vuoksi urheilujärjestöt ovat asettaneet tuon yhdeksi rajaksi.

Jalkapallon EM-kisojen pitäisi alkaa kesäkuun 12. päivänä, mutta joukkueiden pitäisi pystyä pelaamaan harjoitusottelujakin sitä ennen. Juuri nyt näyttää siltä, että kisat eivät ala ajallaan.

Tokion olympiatulen pitäisi syttyä 24. heinäkuuta. Kansainvälinen olympiakomitea ei kaksi viikkoa sitten pitämässään kokouksessa edes keskustellut kisojen siirtämisestä, mutta silloin koronavirusta ei oltu luokiteltu maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

Jo nyt on selvää, että monessa lajissa ei ehditä pitämään karsintakisoja ajoissa, joten joko säännöistä on annettava periksi, tai kisat on siirrettävä. Olympialaisten järjestelybudjetit ovat niin valtavat, että niiden suhteen ei ole helppoja ratkaisuja. Mutta pandemian edessä jopa olympialiikkeen on tunnustettava voimattomuutensa.

Tässä vaiheessa on selvää vain se, että seuraavan kolmen kuukauden aikana penkkiurheilijan pitää luopua penkistä ja on hyvä hetki aloittaa oma liikuntaharrastus. Kun joukkuelajien harrastamisessakin on omat riskinsä, on paras paikka ulkoiluun lähimetsät. Omatoiminen samoilu ei ole kaupungistuvalle ikäluokalle kovin tuttua, nyt siihen tarjoutuu oiva mahdollisuus.

Juuri nyt voimme olla Suomessa enemmän kuin tyytyväisiä siihen, että meillä löytyy luontoa, jonne jokainen voi mennä ulkoilemaan ilman pelkoa viruksista. Onneksi edes Helsinkiä ei ole rakennettu umpeen, vaan jopa keskustasta on lyhyt matka raikkaaseen luontoon.

Samalla voimme myös olla tyytyväisiä siitä, että osa kansaa on jäänyt maaseudulle turvaamaan meille kaupunkilaisille sen, että saamme aamiaispöytään kananmunia ja tuoretta maitoa. Ehkä kaupungistumisen puolestapuhujat huomaavat nyt sen, että ilman maaseutua olisimme suurissa ongelmissa.

Jostainhan sen ruuan on pöytään tultava.

Jari Porttila