Nyt on kehujen paikka !

Julkisuus kohtelee päättäjiä useasti aika kylmällä kädellä, mutta nyt on ihan pakko jakaa kiitosta.

Suomen Olympiakomitea on tehnyt loistavaa työtä järjestäessään olympiaurheilijoiden alumni-tapahtumia, nyt taisi olla kyseessä jo seitsemäs sellainen. Tilaisuuteen on aina lähetetty kutsut kaikille olympiajoukkueiden jäsenille, sekin on jo kova työ, mutta kiitos ensisijaisesti tästä kuuluu olympiakomitean tiedotukselle ja Mika Noroselle.

Nyt kun tilaisuus järjestettiin Helsingissä, paikalle saapui noin 350 olympialaisissa mukana ollutta urheilijaa, valmentajaa, huoltajaa, lääkäriä ja muita joukkueen jäseniä. Kovimmista huipuista puuttui vain muutama, mutta sitäkin useampi oli paikalla.

Päivän kohokohta oli se, kun Sarajevon kaikkien henkilökohtaisten matkojen kultamitalisti Marja-Liisa Kirvesniemi toi palkintokaapistaan näytille yhden kultamitalin, sen hänelle kaikkein arvokkaimman, viiden kilometrin kultaisen mitalin.

Vaikka se ei ollut Marja-Liisan ensimmäinen kultamitali, niin hän myönsi keskustelumme yhteydessä, että se on ilman muuta rakkain. Juuri sitä hän oli eniten himoinnut, sillä pikamatkan voittoon tarvittiin paitsi kovaa kuntoa, myös terävää päätä.

Marja-Liisahan voitti kisan seitsemällä sekunnilla ennen Norjan Berit Aunlia. Puolimatkassa eroa oli 10 sekuntia. Marja-Liisa kertoi, että siihen kisaan oli pakko lähteä todella kovaa, puolimatkassa oli sitten varaa vetää vähän henkeä muita ja erityisesti itseään tarkkaillen ja loppu tultiin taas täysiä.

Se oli hengen ja fyysisen kunnon yhtäaikainen huippusuoritus. Samanlaisia hetkiä Marja-Liisa uskoo näkevänsä suomalaisilta Pekingin talviolympialaisissa 2022, mutta myös Tokion olympialaisissa 2020.

"Kun esittelin kultamitaliani Pekingiin tähtääville urheilijoille ja annoin sen heille käteen hypisteltäväksi, näkivät ja kokivat he sen konkretiana.  Jokainen toivottavasti mietti, voisiko joskus pitää käsissään omaa kultamitalia," Marja-Liisa sanoi.

Nuoret urheilijat myös näkivät ihan konkreettisesti 1900-luvun lopun sankarimme. Marja-Liisan ohella Pertti Karppisen, Juha Miedon, Tomi Poikolaisen, Marjut Roligin jne. Rooman kisojen seiväshypyn pronssimitalisti Eeles Landström tuli paikalle pyörätuolissa ja kävi esitti omat mielipiteensä nykyseiväshypystä. Hän hyppäsi sen ajan terässeipäällä, jolloin tulokseen vaikutti vain hyppääjän kunto, ei väline, kuten hän itse asian ilmaisi.

Eeles Landström oli mukana jo Helsingin olympialaisissa 1952, joten hänellä on perspektiiviä puheilleen.

Se, että olympiakomitea oli saanut kaikki nämä entiset huiput paikalle, oli teko josta heitä voidaan kiittää. Nyt nykyajan huiput näkivät millaisia tähtiä meillä on ennen ollut. Eivät he sen kummempia ihmisiä ole, mutta heitä ajoi omana aikanaan eteenpäin jonkun sellaisen tavoittelu, jota Marja-Liisa konkreettisesti esitteli.

Heille ei aikanaan riittänyt se, että he olivat Suomen parhaita, ei edes se, että he olivat maanosan parhaita. He halusivat olla maailman parhaita. He saavuttivat päämääränsä tinkimättömällä ja päämäärätietoisella harjoittelulla. Yhtään kiveä ei matkan varrella jätetty kääntämättä, menestyksen eteen tehtiin kaikki mahdollinen.

Toivottavasti tuota samaa asennetta löytyy myös nykypäivien huipuista.  Olosuhteet ovat nyt huomattavasti paremmat kuin 1900-luvulla, joten ratkaisevaa on asenne.

Olympiakomitea on ainakin tehnyt voitavansa, jotta tuo asenne jatkaisi viestikapulana kulkua entisiltä sankareilta nykyisille. Olympiakomitean huippu-urheilu yksikön johtaja Mika Lehtimäki voi ottaa tästä sulan hattuunsa. Hänkin kuuluu niihin taustavaikuttajiin, joita yleensä vain haukutaan. Nyt on kiitoksen paikka, ison sellaisen.