Kojonkoski ja Kiina mäkihypyn pelastajiksi ?

Suomalainen mäkihyppy on ollut alamaissa jo niin pitkään, että innokkaimmat olisivat valmiita hautaamaan koko lajin. Kun sitä menestystä ei vain tule.

Viimeinen suomalainen valmentaja, joka sai joukkueen menestymään oli Pekka Niemelä. Niemelä toimi Suomen päävalmentajana 2010-2014. Hänen jälkeensä yrittäjiä on ollut, mutta tulospuolella ollaan vain tultu alaspäin.

Yritettiinpä nousua jopa Itävaltalaisen Andreas Mitterinkin toimesta, mutta hänen kautensa jäi lyhyeksi. Nyt mäkimaajoukkuetta luotsaa Mitterin kakkosmiehenä ollut Lauri Hakola.

Hakolan ensimmäisenä vuotena Antti Aalto nousi jo mäkimaailman top15-20 sijoille, mutta tänä vuonna on ollut hiljaista. Aallon kohdalla aallonpohjan selittää juuri ennen kauden alkua sattunut tapaturma lentopalloa pelattaessa, mutta muiden kohdalla syitä joutuu hakemaan jostain muualta.

Niko Kytösahossa on potentiaalia, mutta se pitäisi saada mitattua pikku hiljaa ulos.  Samaa voi sanoa Eetu Nousiaisesta. Taustalla tulevat Andreas Alammo, Arttu Pohjola ja Mico Ahonen. Kolme viime mainittua ovat nyt siinä iässä, jossa timantit hiotaa. Fysiologisesti tuossa ikävaiheessa voi ja pitää harjoitella todella kovaa, sillä alle 20-vuotiaana nopeusvoimaa saadaan "tarttumaan" kehoon parhaiten.

Mäkimaajoukkue toteutti Hakolan toiveesta myös sen tavoitteen, joka oli jo Niemelällä; Puijosta tehtiin maajoukkueen kotipesä. Tämä tarkoittaa sitä, että maajoukkue harjoittelee intensiivisesti juuri Kuopiossa, Kytösaho jopa muutti sinne, jotta voi harjoitella maajoukkuevalmentajien valvovan silmän alla.

Se, että Kytösaho muutti Lahdesta Kuopioon, oli melkoinen teko. Lahtihan on pitänyt ja syystäkin itseään mäkihypyn ykköspaikkakuntana Suomessa. Se, että Lahden ja Kuopion välillä on tervettä kilpailua myös valmennuksen tasolla tekee vain hyvää lajille. Viestit kertovat, että Karpalon pikkumäissä on riittänyt nuoria, joten se niistä hautajaisista.

Lahdessa harjoituksia valvovat kokeneet valmentajat, Ari Saukosta alkaen. Saukkohan muistetaan siitä, että hän teki Janne Ahosesta viisinkertaisen Mäkiviikon voittajan. Saukon taustalla on tulossa myös uusia ja nälkäisiä, nuoria valmentajia. Ongelma on vain se. etteivät yksilölajien valmentajat saa työstään Suomessa palkkaa.

Maajoukkueen kotipesässä Kuopiossa tilanne on myös vähintään erikoinen. Maajoukkue kun ei suinkaan ole se ammattimaisia joukkue, joka Puijolla harjoittelee.

Kun Mika Kojonkoski marssii mäelle 25 kiinalaisen mäkihyppääjän kanssa, niin karrikoidusti voisi sanoa, että fanfaarit soivat. Kojonkoski on tehnyt puolessatoista vuodessa pienen ihmeen kiinalaisten kanssa. Kun he tulivat Suomeen, eivät he olleet edes nähneet lunta, eivätkä tienneet mitä mäkihyppy on.

Nyt tuon ryhmän parhaat hyppääjät taistelevat jo FIS-pisteistä, siis kaksi vuotta ennen olympialaisia. Pian heitä nähdään jo continental cupin kisoissa, Kojonkoski on siis tehnyt kahdessa vuodessa lentopalloilijoista varteenotettavia mäkihyppääjiä.

Kun tuo ryhmä harjoittelee Kuopiossa, merkitsee se sitä, että Puijon mäki pidetään hyvässä hyppykunnossa koko ajan. Tästä hyötyvät siis myös suomalaiset hyppääjät. Ja toisaalla, entinen päävalmentaja Pekka Niemelä pyörittää koko Puijon liikuntatarjontaa Puijo Peak-yrityksensä kautta. Ilman näitä kahta miestä Puijo ei olisi sitä, mitä se nyt on.

Kojonkosken budjetti on myös hieman erilainen kuin Suomen maajoukkueen. Kojonkoskella on tukku apuvalmentajia, mukana mm. entinen huippuhyppääjä Janne Happonen. Hän on käynyt ryhmänsä kanssa jo useita kertoja tuulitunnelissa Tukholmassa, Suomen maajoukkueella ei sellaiseen ole varaa.

Kojonkoski viettää myös mäellä päivittäin tunteja. Ihan vaan vinkiksi suomalaisille valmentajille; Mikaa voi lähestyä ja häneltä voi kysyä neuvoja. Uskonpa, että hän on myös valmis auttamaan suomalaisia mäkihyppääjiä, vaikka palkkansa muualta saakin.

Sen verran myös hän tuntee lukkarinrakkautta omaa lajiaan kohtaan Suomessa.

Jari Porttila