Johaugin ylivoima vie mielenkiinnon

Therese Johaugin ylivoima ladulla on viemässä naishiihdon mielenkiinnon. Norjalainen on jäänyt palkintopallin ulkopuolelle viimeksi maaliskuussa 2016. Doping-kärynsä jälkeen Johaug on kilpaillut 15 kertaa ns, distanssimatkoilla maailmancupissa, noista starteista hän on voittanut 14 ja jäänyt vain kerran toiseksi.

Johaug on hävinnyt viimeksi 23.3.2019, paikka oli Canmore Kanadassa ,matkana 10 km perinteinen ja voittaja oli Stina Nilsson. Eroa Johaugiin syntyi vain 0,2 sekuntia, mutta sekin riitti.

Tällä kaudella norjalainen on startannut henkilökohtaisiin kisoihin  neljä kertaa ja hän on voittanut tietenkin kaikki startit.

Eivätkä voitot ole tulleet millä tahansa erolla, vaan murskavoitolla. Kaksi kertaa marginaali on ollut 30 sekuntia ja kaksi kertaa 1,10. Ylivoima on niin musertavaa, että se vie mielenkiinnon katsojilta ja kanssakilpailijoilta.

Eihän se ole mukavaa istahtaa tv:n ääreen puoleksitoista tunniksi, kun tietää tuloksen jo etukäteen.

Ylivoimasta ei voi "syyttää" ketään muuta kuin Johaugia. Kysymys kuuluukin, kuinka hän voi olla niin ylivoimainen?

Hiihdossa kyse on fyysisistä ominaisuuksista. Kaikki TOP 10 urheilijat harjoittelevat varmasti äärimmäisen kovaa, joten harjoitusten määrästä tai edes laadusta asia ei voi olla kiinni. Sitten voidaan kysyä, pystyykö Johaugin elimistö palautumaan kovasta harjoituksesta nopeammin kuin esimerkiksi Krista Pärmäkosken tai Jessica Digginsin elimistö? Juuri se saattaisi selittää ylivoiman.

Jos pystyy, niin silloin hän voi harjoitella kovempaa kuin muut. Sitten pitää esittää kysymys, miksi Johaug palautuisi nopeammin kuin kilpasiskonsa? Yksi selitys voi olla se, että Johaugin elimistö tuottaa enemmän palautumisessa tarvittavia anabolisia hormoneja, kuten kasvuhormonia ja testosteroinia.

Näiden palauttavien hormonien tuotantoa voidaan toki yrittää lisätä myös luonnollisesti, mm. parantamalla unen laatua ja määrää. Normaalisti näiden hormonien taso  on naisilla huomattavasti alhaisempi kuin miehillä .

Olen varma, että Norjassa on eniten tutkimustietoa kehon reagoinnista harjoitteluun ja siitä, kuinka palautuminen saadaan käyntiin nopeasti ja tehokkaasti. Sehän näkyy myös maailmancupin kisaviikonloppuina, Johaugista ei näy pienintäkään väsymisen merkkiä, vaikka kisattaisiin peräkkäisinä päivinä.

Katsojat pääsevät todistamaan tämän seuraavaksi Tour de skii-kiertueen aikana. Erityisesti Johaugin meno viimeisessä Alpe Cermisin nousussa on jotain käsittämätöntä.

Katsojan ainoa jännitysmomentti Johaugin kohdalla on se, että hiihtokeli olisi niin erikoinen, että  Norjan voitelukopilla jokin menisi pieleen. Vain se mahdollistaisi hänen haastamisensa.

Suomalaisia valmentajia on kohauttanut uutinen Eveliina Piipon siirtymisestä Denverin yliopiston hiihtojoukkueeseen ja se, että Piippo haluaisi opiskella samaan aikaan kun urheilee. Tätä on pidetty tuhon tienä.

Itse arvostan Piipon päätöstä, sillä Denverin yliopiston valmennuksesta vastaa Toni Roponen. Näin kovatasoista valmennusta ei NCAA:n missään yliopistossa ole tähän mennessä ollut, joten kielteisiä esimerkkejä yliopistovalmennuksesta on turha hakea.

Yliopistourheilussa päävalmentaja on lähes diktaattorin asemassa, kun tuota viittaa pitää harteillaan Roponen, en rakentelisi kovin suuria uhkakuvia hiihdon superlupauksen uran ylle.

Jari Porttila