Huijarit huijaa huijaria

Venäjä on saamassa uuden neljän vuoden toimintakiellon kansainväliseen urheiluelämään, jos Wadan komitea saa tahtonsa läpi.

Moni varmaan hieroo tässä vaiheessa silmiään ja kysyy, että eivätkös ne juuri ole kärsineet tuon tuomion?

Ovat, mutta nyt heille halutaan langettaa uusia tuomio samasta asiasta, siis vuosien 2008-2015 välisen ajan valtiojohtoisesta dopingista.

Kiistattomasti on todistettu, että Moskovan antidoping-laboratoriossa käsiteltiin venäläis urheilijoiden näytteitä mm. Sotshin olympialaisten aikana ja tietenkin ennen niitä. Kaikki tämä paljastui ja sen seurauksena maan urheilijat eivät ole saaneet edustaa synnyinmaataan arvokisoissa.

Nyt kun  näytti siltä, että tuo synkkä vaihe kansainvälisessä urheilutoiminnassa oli saatu vietyä historiankirjoihin, paljastui, että sen samaisen Moskovan laboratorion johto oli vääristellyt tietoja, jotka sen piti luovuttaa Wadan haltuun.

Huijari päätti huijata huijaria, tässä tapauksessa Moskovan laboratorion entistä johtajaa, Yhdysvaltoihin loikannutta Grigori Rodtshenkovilta. Rodtshenkov on luovuttanut, sopivia ehtoja vastaan, Yhdysvaltojen viranomaisille mukaansa ottamia dokumentteja. Niiden mukaan Moskovan laboratorio olisi yrittänyt pimittää vielä 100 000 näytettä vuosien 2008-2015 ajalta.

Jokainen ymmärtää, että väite on vähintäänkin hurja. Se merkitsisi 12500 näytettä/vuosi. Otetaan vertailuun Suomessa tehtyjen testien määrä. Suomi on yksi eniten testejä tekevä maa maailmassa, viime vuonna Suomessa otettiin 2612 testiä. Saman ajanjakson aikana, siis 2008-2015 välillä Suomessa tehtiin 21 600 testiä.

Rodtshenkov väittää, että Venäjä salasi uusissa dokumenteissaan tuolta ajanjaksolta siis 100 000 näytettä!

Wadan komissio nojaa siis tietonsa loikkarin väitteisiin, kuinka paljon niissä on ilmaa, sitä ei tiedä kukaan. Toisaalta, vaikka Moskova olisi yrittänyt peitellä vain kymmentäkin näytettä, olisi jo se ollut vakava asia. Etenkin jos nuo peittely-yritykset koskevat yhä aktiivisia urheilijoita.

Nyt täytyy vielä ihmetellä, miksi se halusi salata vanhoja testituloksia? Kuka siitä hyötyy? Ketä tällä operaatiolla haluttiin suojella?

Selvää on se, että Venäjällä doping-kulttuuri rehottaa niin kauan, kunnes ylhäältä tulee määräys sen kitkemiseksi. Tällöin katseet kääntyvät maan presidenttiin Vladimir Putiniin.

Olen keskustellut monen kansainvälisen urheiluvaikuttajan kanssa ja kaikkien viesti on selkeä ja sama. Tilanne saataisiin vaateriin, jos Putin jyrähtäisi.

Kellot soivat Venäjän urheilijoille jälleen joulukuun 9. päivänä, jollei Putin tule ennen sitä tuomitsemaan julkisesti ja jyrkästi dopingin käyttöä ja siihen myötävaikuttaneita urheilujohtajia. Pallo on nyt Kremlissä, sen johtajan käsissä.

Jos Venäjä haluaa takaisin kansainvälisen urheilun ytimeen, on sen johdon näytettävä missä kaappi seisoo ja kuka käskee.

Samaan aikaan Wadan toivoisi tutkivan yhtä tarkasti Kenian doping-kulttuuria. Maan kestävyysjuoksijoita käryää viikottain. Aikalailla kuluneena pidän selitystä, että kyse on yksittäisistä yrittäjistä ja doping on ainoa tie pois köyhyydestä.

Entäpä sitten Alberto Salazarin toiminta? Salazarin talliin kuului huippujuoksijoita ympäri maailmaa, en jaksa uskoa että vain hän osasi mikrodopingin salaisuudet. Minne kaikkialle jäljet johtaisivatkaan, jos Wada alkaisi oikeasti tutkia niitä.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF uhkasi viime viikolla sulkea Venäjän kokonaan pois toiminnastaan. Tämä merkitsisi sitä, etteivät venäläisurheilijat saisi kilpailla edes IAAF:n tunnuksen alla. Uhkaus on kova, mutta ovatkohan päättäjät miettineet sitä, että toteutuessaan heidän pitäisi samalla sulkea toiminnastaan myös kenialaiset urheilijat.

Kansainvälinen doping-säännöstö on selkeä ja kohtalaisen reilu. Jos urheilija jää kiinni dopingista, hän saa 2-4 vuoden kilpailukiellon ja viimeistään toisesta kärystä elinikäisen kilpailukiellon. Jos kattojärjestöt alkavat langettaa elinikäisiä kilpailukieltoja pärstäkertoimen perusteella, siirrytään villiin länteen.

Jari Porttila